TraveBLOGue

Archive for July, 2005

Hankoon!

28. 7. 2005 18:07

Hangon biitsiä

Nonyhhämävastahokasin, että vuotuinen Hangon reissu Mikko P:n kanssa on suunniteltu viikon päähän – aikavälille 3.-7.8. Ongelmaksi nyt vaan näyttää muodostuvan majoitus. Olimme perinteen mukaan majoituksen varaamisen kanssa liikkeellä hyvissä ajoin joskus pari kuukautta sitten ja löysimmekin pitkän etsiskelyn jälkeen vapaan majapaikan, joka oli juuri passeli meille. Valitettavasti vaan majoituksen kanssa tuli sittemmin ongelmia, eikä olekaan varmaa pääsemmekö tuonne. Nyt olemme sitten koettaneet löytää vaihtoehtoisen majapaikan, mutta se ei todellakaan ole helppoa. Jos siis jollakulla on tiedossa suhteellisen lähellä keskustaa sijaitseva, edullinen majapaikka, jonka voisimme em. ajanjaksolle vuokrata niin ilmoitelkaa ihmeessä.

Hanko on kyllä mielestäni kesäsuomen ehdoton helmi ja siellä onkin tullut vierailtua lähes joka kesä lapsesta saakka. Viimeaikaiset kokemukset ovat tosin osoittaneet, että esim. Regatta tai muut suuret juhlat, kuten juhannus, eivät ole aikuiselle ihmiselle oikea ajankohta nautiskella Hangosta, sillä silloin kaupungin valtaavat öykkäröivät räkänokat, jotka siellä oksennus suupielestä roikkuen örveltävät päiväkausia sotkien kaikki paikat ja pilaten luonnon kauneuden ja rauhan. Selkäänne sietäisitte saada!

nimim. vanha gubbe, joka ei ymmärrä nykynuorisoa :)

Luonnon kauneutta Hangossa

Tags: Australia, Hanko, Juhlat, Matkailu

Matkakertomus: Bengstkär, Rosala & Parainen

25. 7. 2005 12:55

Bengtskärin majakka oheisrakennuksineen!

Reissu tuli sitten tehtyä ja se hyvä telttä oli todella tarpeen. Torstaina Paraisille saapuessamme ei satanut, mutta seuraavat kolme päivää satoikin sitten käytännössä jatkuvasti. Muuten se ei niin paljoa olisikaan haitannut, mutta majakalla olisi ollut mukavampaa kierrellä kuivassa kelissä. Nyt toisaalta sai kokea autenttisempaa “majakkaelämää”…

Telttä piti sadetta hyvin, eikä sisään tullut pisaraakaan, mutta kosteutta sinne kyllä kertyi kolmessa päivässä ihan kiitettävästi. itse nautin suunnattomasti teltassa makoilusta kun saderummutti kattoa, mutta reissun kauniimmalla osaopuolella oli asiasta oma – eriävä – mielipiteensä!

Majakka oli todella komea ja jylhä ja kaikenkaikkiaan oikein vaikuttava kokemus. Ehdottomasti siis käynni arvoinen, eikä 48€/hlö hintakaan tuntunut niin kovalta, kun se sentään sisälsi kuljetusten ja sisäänpääsyjen lisäksi lounaan ja Rosalan Viikinkikeskuksessa kiertelyn, joka olikin mainio lisä reissuun.

Rosalan viikinkikeskuksen kappeli

Viikinki keskus sijaitsee Rosalan saaressa ja sen pystyttämisessä on todella nähty vaivaa. Kaikki on tehty alkuperäisten mallien mukaan, eikä toteutuksessa ole fuskattu, vaan mm. hirret on muotoiltu kirveella ja muutkin yksityiskohdat ovat loistavasti toteutettuja. Paikka ei ole pelkästään pikkuviikingeille suunnattu vaan myös aikuiset löytäåvät sieltä paljon mielenkiintoista katseltavaa ja opittavaa.

Paraisilta kotiinpäin lähtiessämme vierailimme vielä Vanhalla Mylyllä eli Paraisten vanhasas puukaupungin osassa, joka olikin hieno. Ei ehkä yhtä vaikuttava kuin esim. Porvoon vastaava, mutta käymisen arvoinen paikka, jos tuolla päin sattuu liikuskelemaan.

Vanhan Myllyn alue, Parainen

Lisää kuvia reissusta löytyy kuvagallerista. Suora linkki kuviin on tässä!

ps. Majakan omistaa nykyään Turun yliopisto ja sitä ylläpidetään ja restauroidaan vierailijoiden tuoman rahan turvin, joten TEE KULTTUURITEKO JA VIERAILE BEGTSKÄRIN MAJAKALLA!!!

Tags: Raha

Rosala & Bengtskär

21. 7. 2005 16:15

Lintu ui

Ja suunnitelmat sen kuin tarkentuvat tarkentumistaan.

Nyt alkaa viikonlopun paketti viimein olemaan kasassa, mutta niin on syytäkin kun lähtöön on vain tunti aikaa.

Majoitumme siis luxus-teltassa Paraisilla Camping Sollidenissa á 18€/yö. Sieltä teemme perjantaina päiväretken Rosalan viikinkikeskukseen ja Bengtskärin majakalle. Lähtö kyseiselle reissulle on Kasnäsistä, joka sijaitsee Kemiön lähellä ja sinne on Paraisilta matkaa n. 100 kilometriä.

Bengtskärin + Rosalan reissun aikataulu on seuraava:

Saariston Loistoreitti Kasnäsista 1.6-31.8.2005
Lähtö Kasnäsista Rosalan kautta joka päivä.
Aikataulu:
11.00 Kasnäs – Rosala 11.30
13.15 Rosala – Bengtskär 14.00
16.30 Bengtskär – Kasnäs 17.45.

Hinta: 48,00 € / henkilö (sis. kuljetukset, lounas Rosalan viikinkikeskuksessa + pääsymaksut ja opastukset Bengtskärissä ja Rosalassa)

Kelit tässä pikkaisen tuottavat päänvaivaa, sillä suunintelmissa oli loput kaksi päivää reissusta viettää AURINKOISESTA saaristosta ja rantsusta nauttimiseen Paraisilla, mutta minkäs teet. Onneksi lähistöllä on mm. kylpylöitä ja muuta aktiviteettia myös kehnompia kelejä ajatellen. Jotta edes hetki lämpöä olisi meille taattu, varasin sekä pe, että la -illaksi saunan leirintäelueelta (n. 10€/h).

Kasnäs

Tags: Matkailu, Saari, Suunnitelmat

Parainen & Bengtskär – Kotimaan matkailua

20. 7. 2005 11:43

Parainen - Vanha Malmi eli vanhaa keskustaa

Kotimaan matkailurintamallakin tapahtuu. Suunnitelmissa on lähteä torstai iltana ajelemaan Paraisille ja majoittua Solliden Campingiin. Valitettavasti helteet loppuivat ja viikonlopuksi on luvattu sadetta, mutta onneksi meillä on hyvä teltta. Mikäli kelit sen sallivat (lue: mikäli lautat likennöivät)niin menemme käväisemään myös Bengtskärin majakalla, jossa visiteeraaminen onkin ollut suunnitelmissa jo vuosikausi, mutta jotenkin siellä käymistä on aina siirretty jonnekin tulevaisuuteen.

Toivottavasti koko aikaa ei sada!

Bengstkärin majakka

Tags: Australia, Matkailu

Balttian matkasuunnitelmat tarkentuvat

19. 7. 2005 18:15

Russian Orthodox Cathedral, Riga

Matkan lähestyessä myös suunnitelmat tarkentuvat. Eilen pääsimme Hennan kanssa yksimielisyyteen siitä, että käväisemme myös Vilnassa. Päätöksen tekoa helpotti se, että useampikin tuttava on kehunut Vilnaa erittäin hienoksi paikaksi ja viimeinen niitti oli kun siskoni kävi juuri Baltian turneella ja sanoi Riikan olleen tosi hieno, mutta Vilnaa vielä hienompi!

Yleisnäkymä Riikaan St. Peter's kirkosta

Suunnitelmissa on nyt siis lentää keskiviikkona 31.8. illalla Ryanairilla Riikaan ja viettää siellä ensimmäinen yö. Toisen päivän iltana sitten ajellaan bussilla Vilnaan, jossa ollaan kaksi yötä ja sitten taas takaisin Riikaan ja Jurmalaan pariksi päiväksi. Bussi matka Riikasta Vilnaan kestää 4,5 tuntia Eurolinesin bussilla ja itse bussin pitäisi olla ihan asiallinen pitkän matkan bussi.

Vilnan katedraali

Tags: Balttia, Jurmala, Latvia, Matkailu, Riika, Ryanair, Suunnitelmat, Vilna

Seikkailu Bruneista Kota Kinabaluun

15. 7. 2005 12:34

Matkan Bruneista Kota Kinabaluun piti olla melkoisen helppo ja yksinkertainen, mutta kuten niin usein ennenkin Borneolla ei tämäkään reissu mennyt ihan suunnitelmien mukaan!

Suunnitelma oli ottaa bussi lautta rantaan, sieltä lautta Labuanin veroparatiisi-saarelle ja sieltä toinen lautta Kota Kinabaluun. Aikaa moiseen piti aikataulujen mukaan mennä n. 4 tuntia ja suunnitelmissä oli kierrellä vähän Labuanillakin.

Johnny - bussiaseman hyvä haltia

Brunein bussiasema löytyy helposti Brunei hotellin kulmalta ja oikea bussikin löytyi sieltä vähällä vaivalla. Bussiin astuessani siellä oli jo yksi muu matkalainen sekä paikallinen henkilö, joka kovin auliisti jakeli neuvojaan ja kertoi vinkkejä. Osallistuinpa minäkin keskusteluun ja sain muutamia hyviä neuvoja Kotas Kinabalun suhteen. Hetken keskusteltuamme kaveri kysäisi, että tiedänkö kuka hän on ja koska hän esitti noin “oudon” kysymyksen – pitäisikö mun tuntea joko tavallinen Bruneilainen?! – niin kaivelin hetken muistiani ja sieltähän se löytyi: Johnny! Kaverin kutsumanimi on Johnny ja hän viettää päivänsä Brunein bussiasemalla matkalaisia PYYTEETTÖMÄSTI auttaen. Kaveri on mainittu jo useammassa Lonely Planetin painoksessa ja parissa muussakin kirjassa sekä lehdistä ainakin Timesissä ja jossain muussakin ja heppu oli moisista kunnianosoituksista syystäkin ylpeä. Itseasiassa hänellä oli kaikki muo jutut mukanaan muoviin laminoituina. Kaveri siis todellakin auttaa kaikissa ongelmissa mahdollisuuksiensa mukaan eikä oleta saavansa rahaa tms. palveluksistaan. LOISTO TYYPPI! Ja kun kerran törmäsin paikalliseen kuuluisuuteen niin täytyihän siitä fani-kuva saada. Jos siis kohtaatte ongelmia Bruneissa niin etsikään yllä olevassa kuvassa esiintyvä tyyppi (arvatkaa kumpi!) käsiinne!

Laiva Bruneista Labuanille

Lauttaranta sijaitsee vajaat 30 kilometriä keskustasta ja matka sinne bussilla kesti n. 40 minuuttia ja maksoi vissiin 2B$ (n. 1€). Lauttarannassa ostettiin liput Labuanille (n. 30B$) ja läpäistiin maastapoistumismuodollisuudet, Labuan kun kuuluu Malesialle, mutta on verovapaa vyöhyke. Täällä kaikki toimi vielä suhteellisen juoheasti ja melko sukkelasti pääsimme laivaan. Lyöttäydyin bussissa siellä olleen britin seuraan, koska olimme molemmat menossa Kota Kinabaluun ja on mukavaa kun tällaisella pidemmällä siirtymällä on juttuseuraa.

Pikavene Labuanilta eteenpäin

Laivamatka Labuanille sujui joutuisasti ja ennen kuin huomasimmekaan olimme jo etsiskelemässä Labuanilta lippuluukkua, josta saisimme lippumme Kota Kinabaluun menevään paattiin. Valitettavasti tässä vaiheessa homma alkoi tökkiä sillä päivän kahta viimeistä laivavuoroa ei jostain syystä – jota kukaan ei meille osannut kertoa – ajettu lainkaan. Hetken aikaa luulimme jo jumiutuvamme Labuanille, kunnes selvisi, että sieltä voi vuokrata pikaveneen…

Niinpä sitten otimme (yhteensä 8 henkeä) pikaveneen ja matkasimme sillä – takaisin ihan Brunein nurkille – lähimpään Malesialaiseen kylään, jost kulki edes jonkinlainen tie Kota Kinabaluun. Tämä matka kesti vajaan tunnin ja oli kyllä melkoinen elämys, mutta perille päästiin. Heti perille päästyämme mukana ollut Malesialainen pariskunta alkoi järjestellä taksikyytiä KK:n ja oletti meidän tulevan samaan taksiin kanssaan, joka meille sopikin mainiosti. Eipä tarvinnut itse tapella taksikuskin kanssa hinnoista. Meitä oli siis nyt neljä taksin tarvitsijaa ja sillä aikaa kun sovittelimme itseämme autoon bongasi kuski vielä kolme kyyditettävää lisää. Niinpä meitä sitten loppujenlopuksi oli seitsemän (7!) aikuista ihmistä MATKATAVAROINEEN + kuski pakkautuneena maasturiin. Kylläp ämua harmitti kun isoimpana sain etupenkin paikan. Muilla siellä takempana oli melkoisen ahtaan oloista kaikkien rinkkojen ja muiden tavaroiden keskellä.

Taksin RENKAITA vaihtamassa!

Harvoinpa olen autossa pelännyt, mutta tämä taksimatka oli kyllä unohtumaton. Vaikka auto vaikutti niin sisältä kuin ulkoakin melkoisen uudelta ja hyväkuntoiselta, niin jostain syystä sen ajo-ominaisuudet eivät sopineet lainkaan maantielle; Lieneekö alusta ja rengaspaineet yms. säädetty maastoajoa varten?! Aina kun nopeus ylitti suunnilleen 70km/h alkoi auto vatkata ja heittelehtiä aivan holtittomasti ja sen sai hallintaan vain hidastamalla viiteenkymppiin tai alle. Pari kertaa olin ihan varma, että nyt mennään metsään, jos käy tuuri tai sitten vastaan tulevan rekan alle!

Matkalla myös pysähdyimme kertaalle vaihtamaan MOLEMMAT takarenkaat, jotka olivat puhjenneet. Uskomatonta! Ei tuo renkaiden vaihto kyllä menoa kovinkaan kummoisesti parantanut, mutta ehkä se auto tuli siitä vähän vakaammaksi!

Viimein kolmen tunnin jurnuttamisen jälkeen pääsimme Kota Kinabaluun ja kun kapusimme ulos taksista ei meillä ollut hajuakaan siitä missä päin olimme tai minne meidän pitäisi suuntia. Tarkoituksemme oli mennä Backpacker Lodge – Lucy’s Homestay:hin, jota Brunein Johnny oli suositellut ja viimein sinne löysimmekin.

Tags: Borneo, Hotelli, Lautta, Malesia, Matkailu, Raha, Sademetsä, Viidakko

Blogin käytännön toteutus Oseanian ja Aasian reissulla

14. 7. 2005 16:59

Olen saanut muutaman kyselyn koskien tämän blogin käytännön toteutusta reissuni aikana, joten tässäpä tulee tietoa siitä kiinnostuneille.

Blogi on toteutettu WordPress nimisellä blogisoftalla, johon on lisätty muutamia plugineja, joista täskein on iimage browser, joka mahdollistaa järkevän kuvien hallinnoinnin & littämisen viesteihin. Perusohjelman käyttöönotto on erittäin yksinkertainen toimenpide, mutta itselläni ainakin meni hieman aikaa virittelyyn ja tiedonhankkimiseen, jotta sain muokattua blogista mieleiseni.

Tienpäältä hoidin päivitykset nettikahviloiden ja backpackers -majapaikkojen koneilla. Mukanani en siis raahannut kannettavaa, enkä edes PDA:ta. Ajattelin, että kun kerran joudun kaiken mukaanottamani rinkassani kantamaan niin en viitsi mitään “ylimääräistä” kmukaani ottaa. Nettiyhteyksiä löytyi yllättävänkin helposti ja ne olivat suhteellisen edullisia.

Nettikahviloita ja muita satunnaisia koneita käyttäessä toki törmää mitä ihmeellisimpiin virityksiin, joten ei kannata stressata sillä, onnistuvatko kaikki aiotut päivitykset yms. Monissa paikoissa kuvien käsittely tai edes niiden uploadaaminen palvelimelleni jostain ei onnistunut ja joisasin paikoissa ei edes gmail toiminut.

Yleisestiottaen kuitenkin kaikki pelasi loistavasti ja sain informoitua kotiväkeäni ja ystäviäni sekä muita blogin lukijoita matkani edistymisestä ja tapahtumista.

Tags: Aasia, Matkailu, Wordpress