TraveBLOGue

Ariane 5 VA213 kantoraketin laukaisua seuraamassa (Kourou – French Guayana)

13. 6. 2013 5:35

IMG_4358

Suunnitelmissa oli Ranskan Guyanassa vieraillessani käydä visiitillä myös Kouroussa sijaitsevassa Euroopan avaruusjärjestön ESAn avaruuskeskuksessa. Normaalisti keskuksessa järjestetään kiertokäyntejä päivittäin ja niihin on hyvä varata paikka etukäteen. Kun koitin varata omaa paikkaani Rouran turisti-infon ystävällisten tyttösten avustuksella kävikin ilmi, että seuraavaksi päiväksi oli ohjelmassa Ariane 5 kantoraketin laukaisu eikä kiertokäyntejä niin ollen järjestetetty kolmeen päivään. Itse laukaisua pääsee myös katsomaan avaruuskeskuksesta käsin, mutta paikat näihin pippaloihin ovat kysyttyjä ja menevät kaupaksi viikkoja etukäteen. Vaikka tytöt sinnikkäästi soittivat kolme kertaa keskukseen ja koittivat kaikin keinoin saada mulle järkättyä paikan tuonne niin se ei valitettavasti onnistunut. Seuraavaan laukaisuun mulla tosin oli hetken paikka varattuna, mutta meinasin, ettei ehkä kuitenkaan maksa vaivaa palata tuonne vain sen takia kun siinä vaiheessa olisi jo tarkoitus olla ihan muilla mailla. Kävin kuitenkin avaruuskeskuksessa sen verran kuin sinne pääsi ilman kummempia byrokratioita ja vierailin heidän museossaan, joka ei ollut kehumisen arvoinen.

IMG_4412

Suunnitelmat siis menivät hieman uusiksi, mutta en pannut pahakseni nyt kun tiesin, että pääsenkin pelkän avaruuskeskuksen sijaan näkemään raketin laukaisun! Selviteltyäni asiaa osoittautui Kourun biitsi parhaaksi paikaksi laukaisun katsomiselle ja sinne minäkin suuntasin monen muun tavoin kuuden jälkeen illalla 5.6.2013.

IMG_4419

Raketti laukaistiin tarkalleen 18:52 illan jo hämärtäessä ja laukaisua edelsi mielenkiintoinen näytös kun Ranskan armeijan helikopterit sahasivat rannikkoa ristiin rastiin useamman kopterin voimin. Jo päivällä avaruuskeskuksessa vieraillessani näin sotilaita joka puolella varmistamassa laukaisun turvallisuutta. Laukaisuajankohta oli tarkoin laskettu, jotta raketti kohtaisi kansainvälisen avaruusaseman jonne sen on tarkoitus toimittaa lastinsa.

IMG_4418

Itse laukaisu oli mielenkiintoinen. Yht’äkkiä lahden toisella puolella metsä tuntui syttyvän liekkeihin kun raketti laukaistiin noin 5 kilometrin päässä paikasta, jossa itse olin. Pikku hiljaa tämä valopallo alkoi nousta ja suuntasi taivaalle kaartaen suhteellisen jyrkästi pohjoiseen suoraan Pirunsaarten yli. Pääsimme myös näkemään kun raketin ensimmäinen vaihe irtosi (ja ehkä seuraavakin) ja alkoi pudota mereen päin kunnes se katosi näkyvistä. Ääni joka laukaisua seurasi tuli noin puolen minuutin viiveellä ja oli kova, mutta hiljaisempi kuin olin kuvitellut. Seurasimme silmät ymmyrkäisinä raketin matkaa kunnes sen synnyttämä vana taivaalla alkoi kaartua takaisin mereen päin ja lopulta lakkasi kokonaan.

Raketti laukaistiin menestyksekkäästi ja tarkasti suunnitelmien mukaan ja se rikkoi ennätyksen ollen painavimmassa hyötykuormassa koskaan laukaistu Ariane luokan raketti. Raketin tunnus on Ariane 5 VA213 ja sen mukava matkasi ATV Albert Einstein, joka vie tarvikkeita, tutkimuslaitteita, varaosia, ruokaa ja vettä miehitetylle avaruusasemalle.

IMG_4437

Kaikenkaikkiaan kokemus oli hieno ja melkoisen ainutlaatuinen eikä ajoitukseni olisi voinut olla juuri parempi. Hieman jäi tosin kaivelemaan se, että matkani suunnittelemattomuudesta johtuen en tullut varanneeksi paikkaa avaruuskeskuksesta raketin laukaisupäiväksi. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla! ;)

Tags: Ariane 5, kantoraketti, Kourou, Matkailu, Pirunsaaret, raketti, Ranska, Ranskan Guayana, Sapattivuosi

2 Responses to “Ariane 5 VA213 kantoraketin laukaisua seuraamassa (Kourou – French Guayana)”

Timo wrote a comment on 16. 6. 2013

Hienot kuvat, jokin tuollainen olisi mukava osuttaa kohdalle joskus.

Hyvää reissun jatkoa!

Jesse wrote a comment on 1. 7. 2013

Ranskan Guyana on tullut itsekin koluttua (tosin itse yövyimme täällä: http://www.trivago.fi/kourou-103524/hotelli/mercure-kourou-ariatel-375021 , silloin ei tullut oltua ihan yhtä seikkailumielinen kuin nykyisin) ja jotenkin fiilis siellä on ihan toisesta maailmasta – sellainen epätodellinen. Sinulla on vielä aikataulut sattuneet valtavan hyvin, kun olet jotain noinkin ainutlaatuista päässyt kokemaan. Toivottavasti kuulemme reissultasi lisää tarinoita taas pian !

Care to comment?