TraveBLOGue

Poliisin kiinnostuksen kohteena (NZ)

18. 5. 2005 7:13

Tasta lupasin kertoa enemman. Kun olin ajamassa Rotoruasta kohti Aucklandia palauttaakseni auton minulla oli hieman kiire ja koska NZ:ssa ei mitaan ohitusteita tunneta kulkee liikenne aina kaupunkien lapi. Roikuin jostain kaupungista lahdettyamme parikymmenta kilometria parin rekan perassa ja sitten kun viimein ohituskaista (niita on paikoitellen) alkoi niin kiihdytin kinnerini huimaan vauhtiin. Juuri kun olin paasemassa edummaisen rekan ohi vastaa tuli poliisi, joka ystavallisesti pisti vilkut paalle ja lahti peraani.

Nopeutta mulla oli n. 125km/h, silla sita piti kerta hiukan varastoon, jossa tuolla automaattivaihteisella ja pienikoneisella Nissanilla paasi lyhyella ohituskaistalla ohi. Rajoitushan kaikkialla piatsi kaupungissa on 100km/h eli mulla oli 25km/h liikaa.

Pysahdyin kiltisti odottamaan poliisia tien sivuun (ja ne perhanan rekatkin meni taas musta ohi). Poliisiseta sitten tuli autolle ja kertoimulle, etta olin ajanut vahan turhan kovaa ja pyysi nahda ajokorttini. Todettuaan, etta auto on vuokrattu ja ihmeteltyaan ajokorttini suurta fyysista kokoa se kysyi asunko maassa vai olenko siella lomalla. Vastasin olevani lomalla ja juuri menossa palauttamaan autoa ja sitten suuntaan Cairnsiin.

Poliisi pyysi minua puhumaan alkometriinsa (ihan oikeasti). Mina poika sitten tein tyota kaskettya ja puhuin alkometrissa olevaan reikaan ja mittari ilmeisesti sitten juttujen tason perusteella paattelee kuinka kannissa kuski on. Mun juttuni olivat ilmeisesti niin saalittavia, etta hetken siina viela mietiskeltyaan ja nimeni ylos otettuaan poliisi totesi, etta ajeleppa jatkossa hieman rauhallisemmin niin saastat paljon rahaa, ja paasti mut menemaan varoituksella! Tuhannet kiitokset siita!

Tags: Auckland, Cairns, Lautta, Matkailu, Raha, Uusi Seelanti

Sateinen Auckland

17. 5. 2005 3:57

Terveiset vaan kaikille taalta sateisesta Aucklandista!

Auto on nyt sitten palautettu ihan ilman uusia naarmuja tai muita vaurioita. Paluu matka eilen aamulla Rotoruasta tanne Aucklandiin meinasi tosin tulla kalliiksi silla poliisi katsoi tarpeelliseksi pysayttaa mut (Tasta lisaa tuonnempana)!

Tulin tanne eilen ja silloin satoi ja on kaytannossa satanut koko taalla olo aikani. Eilen kavin paikallisessa Auckland Museumissa, jossa oli kaikenlaista jannaa nahtavaa alkaen alueen (Oseanian) eri kansojen historiasta, luonnon historiaan ja sotiin. Siella olisi helposti saanut menemaan vaikka koko paivan, mutta mina tyydyin reiluun kahteen tuntiin. Sitten sainkin kavella puolisen tuntia rankkasateessa hostellille, jossa paatin lueskella lopun iltaa ja kuivatella itseani.

Ajatus oli, etta tanaan sitten kierran kaupunkia enemmankin, mutta kappas vaan kun sama sade jatkui edelleen ammulla. Niinpa lohoilin aamusellakin pitkaan ja lueskelin vahan seka nautin olostani. Tulipa siina puhuttua puhelimessa Henna-kullallekin! Sitten lahdin uhmaamaan tuulta ja sadetta ja kavaisin SkyTowerissa maisemia katsomassa. Nakyvyys oli heikko, eika tama kaupunki muutenkaan ole ylhaalta pain niin kaunis. Minkaanlaista kaupunkisuunnittelua ei ilmeisesti ole toteutettu kun talot on laiskitty tuonne maisemaan! Tornin jalkeen kiersin hetken kaupungilla ja tulin tanne nettailemaan ja tarkistamaan Cairnsin sukellusreissuni varaustilanteen ja ilmeni, etta paasin mukaan 19.5. lahtevale kolemn paivan sukellusreissulle ProDiven kanssa. LOISTAVAA!

Nyt lahden lentokentalle. Ehkapa saan sielta kirjoiteltua lisaa kuulumisia!

Tags: Auckland, Australia, Cairns, Matkailu, Sukellus

Vapaapaiva

15. 5. 2005 13:37

Tanaan paatinkin pitaa vapaa paivan kun aiempina paivina on tullut mentya kovalla tohinalla, mutta on sitten toki nahtykin paljon hienoja juttuja.

Tanaan siis rentouduin ja kavin paikallisessa puistossa katselemassa tuliperaista toimintaa ja lohoilemassa nurmikolla. Illalla kavin Polynesian Spa -kylpylassa ja kyllapa oli hienoa istuskella kuumassa altaassa jarven rannassa ja katsella auringon laskua. Voin lampimasti suositella tata kaikille taalla pain liikkuville.

Huomenna olisi edessa ajo takaisin Aucklandiin ja auton luovutus ja jo ylihuomenna matka jatkuu kohti Austraaliaa ja Cairns:ia, jossa olisi tarkoitus hieman sukellella. Toivottavasti saan paikan laivasta!

ps. Juttua parin edellisen paivan tapahtumista on tulossa ehkapa huomenna tai ylihuomenna lentokentalta, mutta nyt on mentava pakkaamaan, silla aamulla on lahto kello 7:00 paikallista aikaa Aucklandiin!

Tags: Auckland, Australia, Cairns, Matkailu, Sukellus

Autoilua NZ:ssa

14. 5. 2005 11:39

Alkuperaisesta suunnitelmastani poiketen paatinkin sitten vuokrata auton ja kierrella Uutta-Seelantia silla. Bussien aikataulut olivat todella surkeat ja auto ei ollut juuri bussi reissuja kalliimpi. Lisaksi bussit luonnollisesti ajavat vain isoja teita, joten eipa siina olisi juuri muuta nahnyt kuin vaihtuvia maisemia bussin ikkunan lapi.

Nyt olen kolme paivaa ajellut ja olen todella tyytyvainen paatokseeni! Olen nahnyt niin uskomattomia asioita ja hienoja maisemia, ettei mitaan rajaa, mutta naista tarkemmin muiden otsikoiden alla!

Autoilu taalla on sujunut yllattavan helposti. Jostain syysta vaarallapuolella ajaminen sujuu ihan luonnostaan ja ensimmaisen kolmen minuutin jalkeen – jolloin olin melkoisen hukassa keskella Aucklandin ruuhkaa – on ajelu sujunut mukavasti.

Nopeusrajoitukset taalla ovat hauskoja. Kaikkialla muualla paitsi keskustoissa on 100km/h rajoitus, mutta tiet ovat melkoista serpenttiinia. Niinpa kurveissa sitten aina onkin suositukset, etta mita vauhtia tulisi ajaa. Nama siis ovat vain suosituksia. Valilla olo on kuin rallin pikataipaleella, kun ajaa saa niin kova kuin uskaltaa.

Autoilu rannikon teilla on melkoisen hidasta, keskinopeuden ollessa – 100km/h rajoituksesta huolimatta – ehka 40km/h, mutta sitten isommilla teilla paasee liikkumaan sutjakasti!

Autoilu taalla on siis helppoa ja ehdottoman suositeltava tapa tutustua maahan. Vuokraauton hinta (Nissan Sunny) on 29$NZ/vrk ja lisa vakuutus eli omavastuun alennus on 15$NZ/pva.

Tags: Auckland, Australia, Autoilu, Matkailu, Uusi Seelanti

Vihdoinkin Aucklandissa

11. 5. 2005 6:19

Takana yli 37 tuntia ja 19000 kilometria yhtamittaista matkan tekoa. Olo on melkoisen kulahtanut!

Nyt ei runosuoni laukkaa, eika runoratsu syki, joten painun pesulle.

Taalta tahan!

Tags: Auckland, Australia, Matkailu

Sydneyssa ollaan

10. 5. 2005 23:24

Nyt olenkin sitten jo Sydneyn lentokentalla odottamassa jatkoyhteytta Aucklandiin ja siella viimein paasen lepailemaan ja toipumaan matkan rasituksista. Odotan kylla oikeaan sankyyn paasya melkoisen kovasti.

Lennot ovat menneet hyvin, vaikkakin ollaan kokoajan oltu hieman myohassa. Pitkastymaankaan ei ole lennoilla paassyt, silla olen saanut nukuttua tai oltua jonkinlaisessa horroksessa melkoisen pitkiakin aikoja.

Nyt lahden portille!

ps. Kuten tekstista ehka huomaa, juttu ei oikein luista enaa tassavaiheessa kun matkaa on takana 30 tuntia yhteen menoon!

Tags: Auckland, Australia, Matkailu, Sydney

Nyt kohti suurta tuntematonta

9. 5. 2005 23:35

Nyt alkaa aika tämän kirjoittelun suhteen loppua ja täytynee ruveta pikkuhiljaa siirtymään kohti lähtöporttia. Tästä eteenpäin seuraavat 30 tuntia menevätkin sitten pääasiassa lentokoneessa istuen. Kuinka houkutteleva ajatus :) !

Yhteensä matka-aikaa Luxembourgista lähdöstä Aucklandiin saapumiseen kulunee n. 35 tuntia eli puolitoista vuorokautta. Mahtaa sen jälkeen olla raikas olo…

Tags: Auckland, Matkailu, Uusi Seelanti