Long time no see
23. 10. 2011 16:54Onpas siitä vierähtänyt aikaa kun viimeksi olen tänne mitään kirjoitellut. Matkojakin on tänä aikana tullut tehtyä Brasiliaan, Saksaan, Britteihin, Espanjaan ja Norjaan. Brasiliassa on itseasiassa tullut käytyä viimeisen 12 kuukauden aikana jo neljästi.

Peer Gynt Road @ Norway
Norjan reissu oli elämäni ensimmäinen moottoripyöräreissu ja loistoreissu olikin. Enköhän mäkin jossain vaiheessa saa tuotettua jonkinlaisen raportin aiheesta, mutta siihen asti voitte perehtyä aiheeseen Takapihalla.
Joulukuussa 2010 tuli pistäydyttyä Sao Paulossa ja Santoksessa.

Rio Carnaval 2011 @ Sambodromo
Maaliskuussa 2011 olin Rion karnevaaleilla ja kokemus oli mykistävä. Tuota tunnelmaa on vaikea sanoin kuvata, mutta tarkoituksena on kirjoittaa tuosta jonkinlainen raportti tänne lähiaikoina. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja tässä tapausksessa se pitää erityisen hyvin paikkansa. Karenevaalien jälkeen tuli lepäiltyä muutama päivä Ilha Grandella, jossa pääsin myös sukeltamaan.

Waterfall @ Presidente Figueredo
Kesälomilla tuli vietettyä viitisen viikkoa Amazonilla. Pääasiassa oleskelin Manauksessa ja Novo Airaossa, mutta piipahdin myös Presidente Figueredossa, Santaremissa ja Alter do Chãossa. Tämä oli loistava reissu ja erityisesti nautin Amazonin luonnosta, vesiputouksista ja hiekkarannoista.

Pelourinho @ Salvador, Bahia
Hiljattain palasin lyhyeltä reissulta Bahiasta. Pääosan ajasta vietin osavaltion pääkaupugissa Salvadorista ja Morro de Sao Paulo nimisessä kylässä eräällä paratiisi saarella. Tällä reissulla tuli myös tehtyä pari sukellusta.
Kun tässä nyt on ollut “lieviä” haasteita saada itsestään tekstiä irti niin haluaisin kysäistä lukijoiltani (vieläkö niitä on?), että mikä näistä aiheista kiinnostaisi eniten eli mistä aloittaisin tämän urakan?
Tags: Alter do Chão, Amazon, Bahia, Brasil, Brasilia, Brazil, Manaus, Matkailu, Morro de Sao Paulo, Novo Airao, Para, Presidente Figueredo, Salvafor, Santarem, Santos, Sao Paulo, Sukellus, vasiputous
Categories: Amerikka, Brasilia, Sukellus
2 Comments »
Fernando de Noronha – Uma paraiso
31. 7. 2010 21:56Niin vierähti viikko Fernando de Noronhalla ja mukavaa oli. Saari on todella kaunis (ja kallis) ja sopivan kokoinen, jotta sen voi mukavasti ottaa haltuun viikossa. Paljon lyhyemmäksi ajaksi tänne ei kannata vaivautua siksi kalliit on lennot.
Netistä en ainakaan minä tahtonut oikein löytää tietoa saaresta ja sen majoituksista, sukelluskeskuksista yms. ja niinpä ajattelinkin kirjoittaa pienen matkaoppaan tänne aikoville. Kirjoittelen sen kuiten erilliseen lastuun. Yleinen käsitys jonka saaresta netin perusteella saa on, että se on upea, mutta järkyttävän kallis paikka. Tämä pitääkin osittain paikkansa sillä tuskinpa missään muualla Brasseissa osataan turistia yhtä paljon rahastaa. Toisaalta saari sijaitsee kaukana rannikosta myrskyisän meren keskellä joten jonkinlaisia perustelujakin vähän kalliimmille hinnoille olisi kun kaikki tavarat pitää kuskata tänne joko meritse tai lentorahtina. Pääasiassa kalleus kuitenkin johtuu siitä, että saaresta on tarkoituksella tehty paremmanväen kohde ja sitä myöten esim, majoitukset ovat korkeatasoisia ja kalliita, mutta halvallakin pääsee jos haluaa. Itse yövyin Hospedaje Maria de Gouveiassa varsin kohtuulliseen 50 BRL / yö hintaan. Paikka oli mukava, siisti ja sijaitsi Vila dos Remeioksessa saaren vilkkaimmassa kylässä. Viikon aikana ehdin sukellella neljänä päivänä (elämäni kalleimmat sukellukset, etenkin yösukellus), vuokrata motskarin päiväksi ja kiertää sillä koko saaren sekä lojua joka päivä mitä upeimmilla biitseillä. Täältä löytyykin koko Brasilian kauneimmaksi rankattu biitsi ja useampia TOP10 listalla olevia rantoja. Useimmiten päädyin minua lähinnä olleelle Praya de Cachorrolle joka olikin upea biitsi ja josta sai näppärästi myös ostettua virvokkeita löhöilyn lomassa. Yksi saaren parhaista puolista on sen turvallisuus, jolle ei valitettavasti löydy vertaa muualta Brasiliasta. Kaiken kaikkiaan oleskeluni saarella oli oikein mukavaa ja leppoisaa ja kaihoisin mielin teen täältä lähtöä Rioon ja sitä kautta kotia kohti.
Categories: Amerikka, Brasilia, Sukellus
1 Comment »
Nyt se rinkka sitten hukkui…
24. 7. 2010 2:54Parhaillaan olen Riossa ja odottelen Natalin koneen lähtöä. Huomenna ois tarkoitus olla puolen päivän jälkeen Fernando de Noronhalla.
Matkaan vaan tuli pieni mutka kun TAM hukkasi mun rinkkani. Tai sitten Venezuelan poliisit tms. Koomas vielä check-in:in jälkeenkin jotain. caracasin lentokentällä oli kyllä melkoinen show “turvatarkastusten” kanssa. Isoin ongelma matkatavaroiden hukkumisessa on se, että Brasiliasta (tai ainakin Manauksesta) on melkein mahdoton löytää mun kokoisia vaatteita. Ja epäilenpä, että sieltä “autiosaarelta” jonne suuntaan vaatteiden hommaaminen on vielä pykälää vaikeampaa. Niinpä mun täytynee ostaa jotain varuiksi Natalin lentokentältä ja tapella sitten vakuutusyhtiön kanssa kuluista ellei laukku nyt seuraavan tunnin aikana mystisesti jostain ilmesty. Tilastollisesti rinkan kuuluikin jo kadota, on tässä sen verran monta lentoa tullut lennettyä ilman matkatavaraongelmia. Mut no hätä, siellä saarellahan sopii varmaan kekkuloida palmunlehvään kääriytyneenä viikon ajan!?
Categories: Amerikka, Brasilia
3 Comments »
Hyvaa huomenta Riosta
2. 7. 2010 14:40
Categories: Amerikka, Brasilia, Uncategorized
No Comments »
Suuntana Rio de Janeiro
1. 7. 2010 7:36Nyt sitten alkais tän vuoden kesälomat ja sen kunniaksi istunkin parhaillaan Helsinki – Vantaalla ja odotan Lontoon lennon lähtöä. Lontoosta jatkan suoraan Rio de Janeiroon.
Riossa ois tarkoitus seurata Brasilia – Hollanti futismatsi Copacabanalla miljoonan fanaattisen Brassifanin kanssa huomenissa. Matsin jälkeen otan lennon Bolivian Santa Cruz de la Sierraan, josta valun pikkuhiljaa maailman suurimmalle suola-aavikolle Salar de Uyuniin. Nyt ois aika nousta koneseen, joten täältä tähän. Pasila, Porilaisten marssi!
Categories: Amerikka, Brasilia, Uncategorized
No Comments »
Sunnuntaina suuntaan kotiin!
13. 8. 2009 0:29Korvat alkavat olla kunnossa ja nyt on lennotkin jo varattu kotiin Miamin ja Pariisin (Aargh!) kautta. Matkatavarathan talla reitti”valinnalla” todennakoisesti katoavat lopulliset, mutta toivottavasti mies paasee suunnilleen yhtena kappaleena kotiin. Tarkoitus ois olla suomessa tiistaina 18.8. joskus iltapaivasta.
Tags: Brasilia, lennot, Manaus, Matkailu
Categories: Amerikka, Brasilia
No Comments »
Jumissa Manauksessa
8. 8. 2009 21:15Niinhan siina sitten kavi, etta laakarin tuomio loli viikko lentokieltoa! Palannen suomeen siis noin viikon suunniteltua myohemmin.
Ja jos postaus ei ihan auennut niin taustatietona kerrottakoon, etta reilu viikko sitten sain melkoisen arhakan korvatulehduksen ja kaksi ensimmaista laakaria arpoi laakkeet vaarin, joten tilanne ehti paheta melkoisesti ennen kuin paasin oikean korvalaakarin juttusille. Nyt olen noudattanut taman spesialistin kuuria nelisen paivaa ja korvat alkavat jo olla paremmat, mutta lentaa en saa. Melkoinen hevoskuuri mulla on paalla kun syon 4 grammaa antibiootteja paivassa ja lisaksi nelja kertaa paivassa laitan korvatippoja.
Matkavakuutus onneksi korvaa ainakin lentojen rukkaamisesta aiheutuneet kulut, mutta viela pitaisi selvittaa miten on majoituskulujen laita…
Tags: Brasilia, Manaus, Matkailu, Sairastuminen
Categories: Amerikka, Brasilia
4 Comments »

