TraveBLOGue

Baltian turnee (Osa 3: Riika)

24. 10. 2005 13:35

Yleisnäkymää joelle

Riikaan palattuamme tarkoituksenamme oli lähteä vielä Jurmalaan paljon kehuttua biitsiä katsomaan, mutta koska keli oli vähän turhan viileä ja kostea päätimmekin jäädä vielä Riikaa katsastamaan ja kävimme mm. jokiristeilyllä, joka oli melkoisen tylsä kokemus, sillä joella ei oikeasti ole mitään katseltavaa ja Riika on vanhan kaupungin ulkopuolelta melkoisen ruma ja ankea kaupunki.

Näkymää vanhalta linnoitukselta kaupunkiin päin

Jos Riikassa haluaa nähdä pokkurointia ja äkseerausta niin kannattaa suunnata paikalliselle vapaudenpatsaalle, jonka juurella on jatkuva (ainakin päiväsaikaan) sotilasvartio. Vahdinvaihto tapahtuu ilmeisen usein, sillä mekin osuimme vahingossa kolme kertaa sitä katsomaan.

Vapaudenpatsas!

Kaikenkaikkiaan reissu oli oikein onnistunut. Mukavaan pintapuoliseen kaupunkilomailuun riittää pari päivää niin Riikassa kuin Vilnassakin, mutta jos innostuu kiertelemään monia museoita tai haluaa paneutua syvemmin alueen historiaan niin aikaa saa kulumaan varmasti ihan rajattomasti. Hienoja paikkoja ovat molemmat, mutta meidän yksimielinen valintamme paremmaksi on VILNA!

Tags: Australia, Jurmala, Latvia, Matkailu, Riika, Risteily, Vilna

Balttian matkasuunnitelmat tarkentuvat

19. 7. 2005 18:15

Russian Orthodox Cathedral, Riga

Matkan lähestyessä myös suunnitelmat tarkentuvat. Eilen pääsimme Hennan kanssa yksimielisyyteen siitä, että käväisemme myös Vilnassa. Päätöksen tekoa helpotti se, että useampikin tuttava on kehunut Vilnaa erittäin hienoksi paikaksi ja viimeinen niitti oli kun siskoni kävi juuri Baltian turneella ja sanoi Riikan olleen tosi hieno, mutta Vilnaa vielä hienompi!

Yleisnäkymä Riikaan St. Peter's kirkosta

Suunnitelmissa on nyt siis lentää keskiviikkona 31.8. illalla Ryanairilla Riikaan ja viettää siellä ensimmäinen yö. Toisen päivän iltana sitten ajellaan bussilla Vilnaan, jossa ollaan kaksi yötä ja sitten taas takaisin Riikaan ja Jurmalaan pariksi päiväksi. Bussi matka Riikasta Vilnaan kestää 4,5 tuntia Eurolinesin bussilla ja itse bussin pitäisi olla ihan asiallinen pitkän matkan bussi.

Vilnan katedraali

Tags: Balttia, Jurmala, Latvia, Matkailu, Riika, Ryanair, Suunnitelmat, Vilna

Riikan matkan suunnittelua (linkkejä)

8. 7. 2005 12:32

Tulevaa Riikan -reissua suunnittellessani havaitsin oheiset sivut kohtuullisen hyviksi tietolähteiksi:

Riika.net
InYourPocket -nettiopasLatviaRiikaJurmala
Rozentals -seura (Suomi-Latvia -ystävyysseura)

Toivottavasti noista on hyötyä myös teille mulle matkaa suunnitteleville!

ps. Vinkkejä Riikan ja Latvian suhteen otetaan ilolla vastaan.

Tags: Jurmala, Latvia, Matkailu, OZ, Riika

Matkalla Riikaan (Latvia)

6. 7. 2005 13:06

Varasinpa juuri lennot (mulle ja Hennalle) Riikaan ja takaisin Ryanairilla. Hintaa kertyi huimat 93.82 EUR yhteensä kahdelta hengeltä sisältäen kaikki maksut. Riikaan lennetään 31.8. ja takaisin tullaan 5.9.2005.

Latvian karttaRiikan karttaVirtualRiga

Riikan lisäksi käväisemme ehkä Jurmalassa, Liepajassa tai ehkäpä Liettuan puolella.

Johan sitä tuli kotona oltuakin! :)

Tags: Jurmala, Latvia, Liettua, Riika, Ryanair