TraveBLOGue

Paivin kanssa Sydneyssa (AUS)

30. 5. 2005 19:41

Pakollinen turistikuva - pienella lisalla

Nyt kun olen jo poistunut Austraaliasta on hyva aika summata loput Austraalian tapahtumat. Ensimmaisista paivista tulinkin jo aiemmin kirjoittaneeksi.

Paivilla siis oli lomaa kolme paivaa keskiviikosta perjantaihin ja lauantaina oli vasta yovuoro, joten meille jai runsaasti aikaa kierrella kaupunkin ja lahiymparistoa. Paivi ei ollut paljon ehtinyt uuteen kotikaupunkiinsa tutustua, joten lahtokohdat meilla molemmilla olivat alunperin samat, mutta koska ehdin kierrella keskustaa itsekseni jo maanantaina ja tiistaina niin olinkin patevoitynyt lahes ammattimaiseksi Sydneyn oppaaksi ja Paivi paasi ensimmaisena nauttimaan opastetuista kierroksistani parhaisiin nahtavyyksiin. :)

Keskiviikko vierahti Oopperatalon ymparistossa ja kaytiinpa me siella sisallakin. Taytyy kylla todeta, etta ulkoa se on PALJON hienompi kuin sisalta. Luulisi, etta aula tehtaisiin hienoksi se kun on koko paikan kayntikortti, mutta hienouden sijaan se oli toteutettu parhaaseen venalaiseen 80-luvun tyyliin. Lienee rahat loppuneet kesken tai jotain…

Iltapaivaksi ja alku illaksi suuntasimme lautalla Manly Beachille. Paikka oli todella hieno ja idyllinen. Aivan kuin erillinen lomakyla Sydneyn kupeessa. Palatessamme niin ikaan lautalla oli aurinko juuri laskemassa ja saapuessamme kuskestaan kaupungin valot juuri syttyivat. Naky oli melkoisen mahtava!

Torstaina lahdimme Johnin autolla Kenguru laaksoon. Matkalla John esitteli meille lempipaikkojaan Sydneyn ymparistosa ja hyvin oli paikat valittu. Tasta kirjoitan kuitenkin lisaa oman otsikon alla, kuten kirjoitan perjantain retkesta Blue Mountaisillekin.

Lainelautailua Bondi Beachilla

Lauantaina lahdin heti aamusella kaupunkiin ja kavin Bondi Beachilla, joka on kaupungin suositin ranta – lahes sen keskustassa. Siella on kesalla vakea kuin vilkkilassa kissoja ja sekaan ei kuulemma tahdo mahtua. Nyt talvella siella oli mukavan rauhallista ja tilaa oli hyvin. Oli mukavaa istuskella rantahiekalla ja lillutella varpaitaan viileassa merivedessa samalla katsellen noin 100 lainelautailijan temmellysta ja mahtavia – parhaimmillaan yli 5 metrisia aaltoja! Muutenkin ranta ja koko paikka oli todella upea, enka yhtaan ihmettel miksi se on suosittu. Bondista suuntasin sitten Darling Harbouriin, jossa kavimme iMAX 3D-leffassa, joka oli upea.

Tags: 3D, Australia, Leffa, Matkailu, Raha, Sydney

Ocean Wonderland – iMAX 3D (AUS)

16:32

Perjantai iltana kavimme Paivin kanssa katsomassa maailman suurimmalta valkokankaalta iMAX 3D elokuvan – nimeltaan Ocean Wonderland – suuren valliriutan ja muidenkin merialueiden elamasta.

Elokuva oli kolmiulotteinen ja sita katsottiin erityisilla laseilla. Homma toimi todella hyvin, vaikka pidin laseja silmalasien paalla. Elokuva todellakin naytti kolmiulotteiselta ja nakymat vastasivat todella hyvin todellisen sukelluksen vastaavia. Luonnollisesti leffaan oli poimittu vain parhaat palat, joten hiekkapohjaa ei todellakaan tarvinnut tuijotella. Mukavaa oli myoskin huomata, etta kun leffassa esiteltiin meren kiinnostavimpia elukoita ja ilmioita niin lahes kaikki olivat jo jollainlailla tuttuja ja suurimman osan olin jo paassyt nakemaan livenakin!

Kannattaa ehdottomasti kavaista moisessa leffateatterissa, jos sellainen matkanvarrelle osuu!

Tags: 3D, Australia, Leffa, Matkailu, Sukellus