TraveBLOGue

Tänään jytisee ja paukkuu

13. 6. 2013 4:39

Sunset_Lencois_Maranhenses

Tänään on viimein tarkoitus saada ensimmäinen varsinainen blogikirjoitus eetteriin. Se onkin ensimmäinen reiluun vuoteen, mutta varsinaista hiljaiseloa tässä blogissa on kestänyt jo parisen vuotta. Nyt se on kuitenkin takana päin.

Täytyy tunnustaa ettei tämä(kään) matka alkanut bloggailun kannalta kovin suotuisasti ja monia juttuja olisin voinut kirjoittaa jo tähän mennessä sattuneista tapahtumista ja käydyistä paikoista. Pohdiskelin pitkään kuinka toimin näiden kirjoitusten kanssa, sillä jotenkin loogisemmalta tuntuisi kirjoittaa tapahtumista kronologisessa järjestyksessä ja näin aionkin alunperin toimia. Jotenkin mielekkäämmältä tuntuu kuteinkin kirjoittaa niistä asioista jotka tapahtuvat juuri nyt ja ovat tuoreena muistissa, niinpä päätin toimia siten, että alan nyt julkaista juttuja viime päivien tapahtumista ja kun aikanaan tulee sopivasti aikaa niin kirjoittelen reissun alkupään juttuja takautuvasti. Täytynee jossain vaiheessa myös tehdä jonkinlainen kartta, jonka avulla lukija pysyy kärryillä siitä miten matkaa on taitettu.

Tags: Matkailu, Sapattivuosi, Suunnitelmat

Matkalle pääsee kun uskaltaa päästää irti…

4. 6. 2013 5:18

P1230942

Reissu alkaa Salvadorista, jossa on tarkoitus opiskella portugalia. Tavoitteena on saada kielitaito sellaiselle tasolle, että voisi kuvitella tulevaisuudessa työskentelevänsä Brasiliassa ja puhuvansa portugalia työkielenä.

Salvadorin jälkeen on tarkoitus viettää Brasiliassa lain sallimat 90 päivää ja jatkaa sen jälkeen muualle etelä-ja väli -amerikkaan sukeltelemaan ja elämänmenoa ihmettelemään. Luultavasti tulen myös vierailemaan joillan karibianmeren saarilla, mutta suunnitelmia ei ole vielä lyöty lukkoon joten saas nähdä mitä tuleman pitää.

Matkan filosofiana on tällä kertaa tehdä juuri sitä mitä hyvältä tuntuu. Aiemmilla reissuillani olen suunnitellut etukäteen kohtuullisen tarkasti mitä haluan nähdä ja minne milloinkin menen, mutta nyt tarkoituksena on tehdä kaikki toisin. Aiemmin matkoja ovat rajoittaneet aikataulut ja velvollisuudet, nyt tämäkin on toisin ja aikaa on periaatteessa rajattomasti eli juuri niin paljon kuin tämä matka vaatii. Matkaan lähdettäessä ainoa konkreettinen asia on lentolippu Helsingistä Tukholman ja Frankfurtin kautta Salvadoriin ja kaikki muu päätetään vasta matkan edetessä, sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Ajatuksena on, että minne sitten menenkin niin olen siellä juuri niin kauan kuin hyväktä tuntuu ja nostan kytkintä siinä vaiheessa kun fiilis on sellainen, että mun mentävä on. Näin ollen mitään kiveen kirjoitettuja suunnitelmia ei ole vaikkakin olen toki hieman kartoittanut sitä mitä reitille saattaisi osua ja olen tietoinen siitä mikä minua erityisesti kiinnostaa. Olen kuitenkin aiemmilla matkoillani oppinut sen, ettei koskaan voi tietää missä törmää sattumalta kiinnostaviin ihmisiin ja mikä paikka jostain käsittämättömästä syytä tuntuu omalta. Tällä matkalla tarkoituksena onkin tehdä kaikki hieman toisin ja todella kuunnella omia tuntemuksia ja seurata omia mielihalujaan ja päähänpistojaan.

Sen sijaan, että tämä olisi matka maailman ympäri kuten jossain vaiheessa kaavailin, tämä onkin matka omaan itseeni. Jännittää nähdä minne päädyn ja millaisia tuntemuksia käyn läpi matkani aikana. Tärkeintä tällä reissulla on itse matka ei niinkään päämäärä!

P1230789

Tags: Matkailu, Sapattivuosi, Suunnitelmat

Hiljaiselo päättyy

3. 6. 2013 5:27

P1240085

Nyt olisi tiedossa hyviä uutisia blogin sinnikkäille lukioille, jos sellaisia vielä on maisemissa. Nyt nimittäin näyttää siltä, että Travebloguen hiljaiselo on päättymässä. Uskoisinkin, että viikon sisällä täältä on luettavissa tarinoita ja kuulumisia reissusta jonka teen sapattivuoteni puitteissa.

Firman tilanne mahdollisti (!) sen, että pääsin lähtemään reissuun eikä paluulla ole niin väliä. Ainakaan firman puolesta. Tätäkin päivitystä rustaan parhaillani tienpäältä! Matka keskittynee etelä- ja väli-amerikkaan sekä karibialle ja tarkoitus on viettää aikaa Brasilian lisäksi yllättäen myös muissa maissa. Pääpainon ollessa luonnolla, sukeltelulla ja rentoutumisella.

P1240672

Tags: Matkailu, Sapattivuosi, Suunnitelmat

Reissusuunnitelma: Asian Tour 2009

11. 2. 2009 12:50

Nyt alkaa suunnitelmat tulevan reissun varalle olla kasassa ja taas tuli sovitettua melko paljon ohjelmaa lyhyeen lomaan. Voi kun joskus olisi aikaa matkustaa suunnittelematta ja sillä tavalla, että voisi vaan pysähtyä jonnekin vaikka muutamaksi viikoksi, jos paikka miellyyttää. Mutta jotenkin muhun on niin iskostettu tämä luterilainen työmoraali ja suorittaminen, etten oikein osaa lyhyemmällä lomallakaan olla suunnitelmia tekemättä, ettei sitten mene aikaa “hukkaan”…

Lennot on nyt siis varattu, mutta majoitukset otetaan paikanpäältä sen mukaan miltä tuntuu. Poikkeuksena edelliseen Kuala Lumpurin majoitus, joka varatiin etukäteen, jotta päästään Anun ja Tomin kanssa samaan majapaikkaan ja koska Formula kisojen aikaan voi olla järkevistä majoituksista pulaa. Suunnitelma pääpiirteissään on sellainen, että aluksi vietetään reilut kaksi viikkoa Thaimaassa ja tästä ajasta reilu viikko ollaan Burman sukellussafarilla. Muuten varmaankin ollaan jossain Phuketin lähistööllä käytännön syistä. Sukellus reissu nimittäin osuu juuri tuon kaksi viikkoisen keskelle eikä ole oikein järkevän oloista lähteä pariksi päiväksi jonnekin pidemmälle pois Phuketin alueelta. Toivottavasti tuolta kuitenkin löydämme jonkin mukavan ja rauhallisen paikan itsellemme. Luultavasti aloitamme majoituksen etisiskelyn Nai Harn tai Rawai beacheiltä Phuketin eteläkärjestä suhteellisen läheltä Chalongin satamaa. Thaimaasta suuntaamme Bangkokin kautta noin viikoksi Kamputseaan ja sieltä käytännössä vain formula kisojen ajaksi Kuala Lumpuriin.

Tags: Burma, Kamputsea, Malesia, Matkailu, Singapore, Sukellus, Suunnitelmat, Thaimaa

Formula 1 Petronas Malaysian Grand Prix (Sepang, Malaysia)

5. 2. 2009 13:39

f1

Sattuipa niin hassusti, että ystävämme Anu ja Tomi olivat jo kauan aikaa sitten varanneet itselleen 10-vuotis häämatkan (ONNEA!) Thaimaahan ja päättäneet käydä katsomassa myös Malesian Formula 1 osakilpailun, se kun sattui sopivasti keskelle heidän reissuaan. Me taas emme edes tiedostaneet koska ko. kilapilu tarkalleen ajetaan kun sovimme omista lomistamme. Kun lennot oli varattu ja tarkempi suunnittelu alkoi kävi ilmi, että kisat ajetaan meidän reissumme aikana ja siitä se ajatus sitten lähti…

Tarkoituksena on siis tavata Anu ja Tomi Malesian helteessä ja viettää mukava F1 viikonloppu yhdessä. Toivotaan, että sekä kilpailu että retki muutenkin sujuu paremmin kuin vuonna 2005, jolloin viimeksi kävimme Malesian F1 kisaa katsomassa. Sain silloin nimittäin ruokamyrkytyksen Kuala Lumpurin lentokentän Burger Kingistä ja riuduin kuolemaa tehden palmun alla tosimiesten kisatessa. Silloin tosiaan en jaksanut seurata kisaa kuin ehkä puolisen tuntia lähdöstä eteenpäin ja lähellä oli, etten olisi lainkaan lähtenyt hotellista radalle. Sen tarkempia suunnitelmia ei vielä ole tehty ja tulevana lauantaina on tarkoitus treffata matkakumppaneiden kanssa ja suunnitella tuota hieman tarkemmin.

sepangcircuit

Malesian Grand Prix ajetaan Kuala Lumpurin lähellä Sepangin moottoriradalla ja tämän osakilpailun virallinen nimi on Formula 1 Petronas Malaysian Grand Prix. Viime kerralla meillä oli liput E katsomoon, joka sijaitsee mutkassa numero 8 ja hämärän muistikuvani mukaan näkymät sieltä olivat melkoisen loistavat, mutta valitettavasti tuo oli kattamaton rinnekatsomo ja auringon porottaessa suoraan niskaan ja lämpötilan ollessa reilusti yli 40 Celsius astetta se ei ehkä kuitenkaan ollut kaikkein optimaalisin paikka kisan seuraamiseen. Saapa nähdä minne tänä vuonna päädytään. Malesian osakilpailun hyvä puoli nimittäin on se, että liput ovat suhteellisen järkevän hintaisia, joten lähes kaikki katsomot ovat teoriassa mahdollisia.

Toivotaan, että itse kilpailu sujuu yhtä suotuisissa merkeissä kuin viime vuonna ja suomalaiset välttyvät vastaavalta kohtalolta, joka Kimillä oli viimeksi kilpailua paikanpäällä seuratessamme 2005. Silloin nimittäin yksi rengas ei pysynyt Kimin kyydissä ja matka loppui kesken!

lap4_canada2005_raikkonen

Tags: F1, Formula 1, Häämatka, Hotelli, Kuala, Kuala Lumpur, Malaysia, Malesia, Matkailu, Sepang, Singapore, Suunnitelmat, Thaimaa

Phnom Penh – Siam Reap akselilla Kamputseassa

4. 2. 2009 22:17

flotinsiemreap

Tulipas varailtua lentoja tänään. Lennämme Phnom Penhiin Phuketista Bangkokin kautta AirAsialla ja pois päin taas lennämme Siam Reapista Kuala Lumpuriin Malesiaan.

angkor_wat_temple_photo

Kamputseassa ollaan vain 5 kokonaista päivää, joista varmaankin 1-2 vietetään Phnom Penhissä ja 2-3 päivää Siam Reapia tukikohtana käyttäen Angkor Watin temppeleillä. Mulla oli ajatuksena, että menis venheellä tuolta Phnom Penhistä Siam Reapiin, mutta enpäs ole vielä ehtinyt ottaa selville miten toi ois mahdollista. Phnom Penhissä haluan käydä ainakin kuolemankentillä. Tarkemmin tuo varmistunee vasta paikan päällä.

784px-killing_fields_bones

Tags: AirAsia, Angkor Wat, Kamputsea, Killing Fields, Kuala Lumpur, Kuolemankentät, Malesia, Matkailu, Phnom Penh, Siam Reap, Suunnitelmat

Angkor Wat (Kamputsea)

13:36

800px-angkor-wat-from-the-air

Nyt kun sukellusten osalta suunnitelmat alkavat olla selvillä niin myös muut reissusuunnitelmat tarkentuvat. Aikataulujen suhteen reissu menee siten, että ensin käydään sukeltamassa ja sen jälkeen on aikaa muuhun toimintaan. Tämä on päin vastainen järjystys kuin mitä alun perin mietin, mutta toiminee silti. Jotenkin vaan tuntuu/tuntui siltä, että mieluummin ensin remuaisi viidakoissa ja sitten rentoutuisi sukeltelemalla ja meren äärellä. Toisaalta on mukavaa päästä heti kättelyssä nautiskelemaan merestä ja sukeltelusta.

670px-angkor-wat-central

Mulla on pitkään jo ollut haaveena käydä Angkor Watin temppeleillä Kamputseassa ja nyt näyttäisi, että on mahdollista tämä haave toteuttaa. Mondossa olikin sopivasti juttua temppelialueesta muutama numero sitten ja siellä esitettiin “täydellinen” suunnitelma siitä miten tuolla kannattaisi palloilla. Tuskinpa se suoraan sopii tai tuntuu hyvältä, mutta kyllä siitä varmaan vinkkejä saa… Mielelläni kuulen myös lukijoideni (onko niitä?) kokemuksia ja vinkkejä tähän ja muuhun Kamputsea matkailuun liittyen. Valitettavasti meillä vaan ei taida olla aikaa tehdä kovin pitkää visiittiä Kamputseaan. Temppeli alueella ja sen ympäristössä atullaan varmaan viettämään pari-kolme päivää ja lisäksi muutama päivä muualla Kamputseassa.

652px-awatdevatasupperlevel01

Tags: Angkor Wat, Kamputsea, Matkailu, Sukellus, Suunnitelmat, Temppeli, Viidakko