TraveBLOGue

Singapore toisena paivana

31. 5. 2005 15:51

Sultan Mosque

Tanaan nukuin pitkaan ja kun sitten lahdin liikkeelle niin kavin ensimmaista kertaa elamassani moskeijassa, joka sijaitsee katevasti hostellin nurkalla. Ko. paikka on ulkoapain todella nayttava, mutta sisalta se on melkoisen ankea jopa verrattuna suomalaisiin kirkkoihin sielta vahenmman koristeellisesta paasta. Alakerrassa oli iso paarukoilusali, jonne ei saanut menna sisaan ja sitten toisessa kerroksessa oli parvi, josta naki saliin. Seinat ja laittia oli paaosin paallystetty pienilla kaakelilaatoilla ja mitaan turhia krumeluureja ei tuolla sisalla ollut.

Moskeijasta suuntasin Sentosan -saarelle, joka on Singaporelaisten huvittelukeskus. Matkalla poikkesin myos Mt Feberilla katselemassa maisemia.

Sentosa on kuin suuri huvipuisto – kuitenkin ilamn hurjia vempeleita – kaikki mita siella on on erityisesti sinne rakennettua, mikaan ei ole aitoa. Sielta loytyy hotelleja, ravintoloita seka erilasia kayntikohteita vahan joka makuun. Paikka oli kylla aivan liian tekemalla tehty minun makuuni, mutta hienon biitsin (Siloso Beach) ne sinne olivat rakentaneet. Matka saarelle ja Mt Feberille taitettiin CableCarilla ja sielta oli hyvat maisemat.

Siloso Beach

Sanovat muuten, etta Singaporen satama on maailman vilkkain. Joka 3. minuutti sinne tulee tai sielta lahtee alus. Oheinen kuva ei pysty parhaalla mahdollisella tavalla kertomaan siita ruuhkasta, joka sataman edustalla oli, mutta ehka se kuitenkin kertoo jotain.

Ruuhkaa satamassa

Sentosalta riensin hakemaan Brunein viisumiani ja yllataten minun tuurillani metroyhteyksissa oli ongelmia ja kaikki junat viivastelivat ja lisaksi osaa ei ajettu lainkaan. Onneksi kuitenkin saavuin paikalle kello 15:57 ja sain viisumini. Niita kun jaetaan vain kello 15-16 valisena aikana. Sympaattiset turvamiehet kannustivat mua juoksemaan kovempaa kun kiisin portilta lahetystoon.

Viisumi rumban jalkeen kavin taas Food Courtissa loistavalla lounaalla ja lopun paivaa kiertelin Orchid Roadin ostoskeskuksia seka tutustuin ChinaTowniin, joka olikin ensimmainen paikka Singaporessa, jossa oli roskaista ja haisi pahalle. Ei tuo epasiisteys toki ollut mitaan verrattuna moniin muihin paikkoihin maailmassa, mutta Singaporen steriiliyteen jo tottuneelle se pisti silmaan.

Illalla olin ajatellue menevani Night Zoo:hun, joka on kuulemma todella hieno. Siella saa yon pimeydessa katsella elukoita. Totesin kuitenkin, etta kuukauden kavelykiintio on nyt tullut tayteen ja mieluummin lepailen taman illan ennenkuin huomenna jatkan matkaani Borneoon.

Tags: Borneo, Matkailu, Sademetsä, Sentosa, Singapore, USA, Viidakko, Viisumi

Brunein viisumin hakeminen

30. 5. 2005 7:29

Brunein lahetysto Singaporessa

No nyt on yo nukuttu ja tilanne nayttaa ja tuntuu paremmalta. Heti aamusta kavin Brunein lahetystossa anomassa viisumia, jotta paasen Borneolla maitse Sarawakista Sabahiin, jotka ovat molemmat Malesiaa, mutta valissa on Brunei. Kiertaakaan Bruneita ei oikein voi kun sita ymparoi sademetsa.

Lahetysto oli iso ja upea ja viisumin anominen onnistui helposti. Anomukset on jatettava sisaan 9:00 – 12:00 valisena aikana ja viisumin saa hakea seuraavana paivana 15:00-16:00. Hinta oli 15S$. Turvamies, joka paasti alueelle osoitti tietamystaan suomesta ja kyseli yottomasta yosta ja siita, etta eiko talvella aurinko tosiaan nouse lainkaan!

Nyt lahden valloittamaan Singaporea avoimin mielin ja uskoen, etta hauskaa taalla on eilisista ajatuksistani huolimatta.

Tags: Australia, Borneo, Malesia, Matkailu, Sademetsä, Singapore, Viidakko, Viisumi